Asiakastarina: Nordic Fit Maman valmennuksen avulla löysin kokonaisvaltaisen hyvän olon
Synnytyksestäni oli kulunut jo kolme vuotta, kun istuin yhtenä iltana ravintolassa naisten verkostoitumisdinnereillä. Koska koossa oli iso joukko naisia, puheeksi tulivat jossain vaiheessa iltaa myös synnytykset ja naisten vaivat. Valittelin vierustoverilleni, kuinka en ollut toisen synnytykseni jälkeen tuntenut oloani enää kotoisaksi kropassani. Vatsani oli jäänyt pömpölle, ryhti kyhmylle, juokseminen ja trampoliinilla pomppiminen ei onnistunut ilman tena ladyja ja ylipäätään en saanut yhteyttä kroppaani.
Kuin taivaan lahjana vierustoverillani oli vastaukset kaikkiin ongelmiini. Hän nimittäin oli aivan sattumalta Kuntouta keskivartalo -verkkovalmennuksen kehittäjä, Riina Laaksonen, jota en siinä vaiheessa vielä tuntenut.
Liikaa treeniä liian aikaisin
Oli uskomattoman helpottavaa kuulla, että vaivoihini, joita olin pitänyt lopullisena osana elämääni, oli yhteinen nimittäjä: liian aikaisin aloitettu, synnytyksen jälkeinen treeni, siitä johtuva vatsalihasten erkauma ja huonosti kuntoutetut lantionpohjan lihakset. Olin tietämättömänä lähtenyt treenaamaan aikoinani vain neljä viikkoa synnytyksen jälkeen ja tehnyt liikkeet aivan miten sattuu.
Riina suositteli minulle kuusi viikkoa kestävän Kuntouta keskivartalo -verkkovalmennuksen käymistä, eikä minua tarvinnut kahta kertaa kannustaa mukaan.
Ihastuin verkkovalmennuksena suoritettavan valmennuksen toimintatapaan saman tien. Ruuhkavuosien kiireisiin arkipäiviin sopi erinomaisesti, että treenin pystyi toteuttamaan mihin aikaan vuorokaudesta tahansa ja se ei vienyt enempää kuin kymmenen minuuttia. Harjoitukset olivat usein pieniä ja ne pystyi toteuttamaan melkein missä vaan, vaikka tuolilla istuessa tai pyörällä ajaessa. Samaan aikaan oli kuitenkin mahtavaa löytää foorumilla myös yhteisöllisyyttä verkkovalmennuksen muista kävijöistä sekä tietää, että joka päivä oli uusi positiivinen treenivideo odottamassa ja mahdollisuus kysyä Riinalta vinkkejä.
Pienillä liikkeillä vahvistusta keskivartaloon
Minut yllätti, kuinka pienillä liikkeillä pystyin jo löytämään tuntuman omaan keskivartalooni. Kahden viikon treenin jälkeen aloin tajuta, että minullahan oli jossain syvät vatsalihakset sekä lantiopohjan lihakset. Ne piti vain ensin löytää.
Ensimmäisten viikkojen aikana tulin jälleen tietoiseksi keskivartalostani ja ymmärsin, miksi sitä kutsuttiin korsetiksi. Se todellakin kannatteli vartaloani, tai siis ainakin sen pitäisi kannatella. Opin myös sen, miten vatsalihasten erkauma tunnistetaan. Järkytti tajuta, että minulla oli todellakin ollut vatsalihasten välissä vuosikausia monen sentin mentävä kolo.
Kolmannella viikolla aloin jo löytää voimaa uudelleen koko kroppaani. Satuin lähtemään tuolloin juuri ratsastusviikonlopulle Viroon. Oli mahtavaa huomata, miten treeni oli vaikuttanut rakkaaseen harrastukseeni: minun oli paljon helpompi pitää tasapainoa ja keventää pitkiäkin pätkiä. Tuntui myös, että aloin kannatella itseäni ryhdikkäämmin.
Valmennukseen kuuluu treenipäivien ohella kivoja relauspäiviä. Viikonloput olivat aina vapaata ja kuuden viikon aikana huomioitiin erinomaisesti lapsiperheen arki sekä rohkaistiin äitejä ottamaan itselleen luksusmomentteja esimerkiksi kävelyitten muodossa. Toisaalta myös parisuhdetta ja lantionpohjalihasten kunnon vaikutusta seksiin käsiteltiin ja muun muassa kehotettiin ottamaan aikaa yhdessä pariskuntana.
Äidin hyvinvointiin vaikuttaa niin fyysinen kuin henkinenkin hyvä olo
Valmennus yllätti kokonaisvaltaisuudellaan. Äidin hyvinvointi ei riipu vain fyysisestä kunnosta, vaan yhtä paljon vaikuttavat lepo ja henkinen hyvinvointi. Nämä kaikki aspektit huomioitiin.
Tietoisuuteni treenistä synnytyksen jälkeen kasvoi valmennuksen ansioista todella paljon. Opin, että maltti on valttia. Synnytyksen jälkeistä treeniä ei tulisi aloittaa liian aikaisin, eikä väärillä liikkeillä ja jo raskauden aikana tehtävät harjoitukset voivat auttaa lantionpohjan lihasten palautumisessa. Opin myös sen, että rikkinäisellä keskivartalolla juokseminen ja pomppiminen trampoliinilla ovat about pahimpia asioita, mitä ihminen voi itselleen tehdä. Lantionpohjassa kun ei ole silloin minkäänlaista joustoa.
Viidessä viikossa eroon virtsankarkailusta
Viiden viikon valmennuksen jälkeen en päässyt eroon kokonaan pömppövatsastani, mutta virtsankarkailut katosivat ja tietoisuus omasta kropastani kasvoi huomattavasti. Opin myös katsomaan peiliin ja sanomaan itselleni, että rakastan itseäni, juuri sellaisena kuin olen.
Ja siitähän kaikessa onkin loppupeleissä kyse. Äitinä unohtaa usein itsensä, kun touhottaa arjessa muiden eteen koko ajan. Tärkeitä on kuitenkin juuri äidin kokonaisvaltainen hyvinvointi, sillä sen avulla jaksaa muukin perhe porskuttaa eteenpäin paljon paremmin.
Xoxo
Inari Fernández
Ruuhkavuosissa temmeltävä kahden lapsen äiti ja intohimoinen aikuistubettaja.
Tein valmennuksesta Äidin Puheenvuoron YouTube-kanavalleni viiden viikon mittaisen vlogin, käy ihmeessä katsomassa, minkälaista treeni käytännössä oli.