by Riina Laaksonen November 15, 2018 2 min read

Miten lantionpohjan lihakset, vatsan lihaksen ja keskivartalon kunto liittyvät tyydyttävään seksielämään? Jos keskivartalon lihakset eivät ole kunnossa ja vartalo ei tunnu omalta, on sillä suuri vaikutus siihen, millainen olo meillä on itsestämme. Jos tunnemme olomme joksikin muuksi kuin omaksi itseksemme omassa vartalossamme, heijastuu se luonnollisesti myös siihen, kuinka seksuaalisiksi itsemme miellämme tai kuinka koemme toisen ihmisen kosketuksen.

Lantionpohjan lihasten ja syvien vatsan lihasten kunto vaikuttaa seksielämään monella tavalla. Jos hermotus on heikentynyt, esim. leikkauksen, arpikudoksen tai muun vaurion johdosta, saattaa tuntoaistikin poiketa normaalista. Jos lantionpohjaan ei saada kunnon kontrollia, tai siellä on jatkuva jännitys päällä, vaikuttaa sekin siihen, kuinka tunnemme. Jatkuvasti jännittynyttä lantionpohjaa voi verrata esim. puutuneeseen raajaan, jos makaamme kätemme päällä niin, että käsi puutuu, tuntuu se tunnottomalta ja sitä on vaikea hallita.


Hormonit hyrräävät raskausaikana ja synnytyksen jälkeen, mutta jokaisen kokemus on yksilöllinen

Raskausaikana toiset tuntevat olonsa erityisen hehkeiksi, mutta on myös paljon ihmisiä, joiden oloa kuvastaa paremmin hikinen, virttynyt muumi. Tällöin seksi ei välttämättä ole ensimmäisenä ajatuksissa. Jos näin on, kannattaa hyvää mieltä ja oloa hakea sellaisista asioista, jotka tuottavat itselle hyvää ja joista saa positiivista energiaa. Se kasvattaa hyvää kokemusta omasta itsestä ja ehkä sen jälkeen seksikään ei enää tunnu kokonaan poissuljetulta vaihtoehdolta. Fyysinen läheisyys, ilman seksiä, saattaa myös tuottaa hyvää mieltä, joten yhden asian ei aina tarvitse johtaa toiseen.

Synnytyksen jälkeen monet jännittävät seksiä. Monille seksin aloittaminen tuntuu kuin edessä olisi uudestaan eka kerta. Vartalo on muuttunut ja kokemus omasta vartalosta on muuttunut. Jotkut kuvaavat tilannetta siten, että kun alapää on ”räjähtänyt” kertaalleen, ei voi yhtään kuvitella, miltä seksi tuntuu, tuntuuko se miltään, vai sattuuko se? Tilannetta helpottaa, jos kumppanin kanssa pystyy puhumaan asioista ja kertomaan jännityksestä. Monesti jo se rentouttaa. Jos lihakset ovat kovin jännittyneet, voi nauttiminen olla hankalaa. Useimmat naiset kokevat orgasmin ainoastaan silloin, kun ovat täysin rentoutuneita.


Anna aikaa ja ole armollinen

Rentojen hetkien löytäminen vauva- ja pikkulapsiarjessa voi olla haastavaa. Kun seksi täytyy aikatauluttaa etukäteen ja spontaanius ei kerta kaikkiaan ole mahdollista, saattaa nauttiminenkin olla vaikeaa. Uudelle elämäntilanteelle, itselle ja kumppanille kannattaa olla armollinen ja rehellinen. Yhteisiä hetkiä ja hyviä fiiliksiä itsestä ja toisesta on kuitenkin tärkeä järjestää, sillä homma ja parisuhde eivät pysy kasassa tai ainakaan hyvinä ihan itsestään.

Oman hankaluutensa tilanteeseen saattaa tuoda se, että miehen ja naisen tarpeet saattavat olla hyvin erilaiset pikkulapsiarjessa. Todennäköisesti vauva on naisen rinnalla/sylissä/iholla paljon, joten voi olla, että nainen kokee tarvitsevansa aikaa ja tilaa vain itselle. Miehen, joka mahdollisesti käy töissä ja saa näin ollen ”omaa aikaa” monta tuntia päivässä voi olla tätä vaikea ymmärtää. Synnyttänyt nainen tarvitsee myös aikaa tulla sinuiksi muuttuneen kehonsa kanssa. Raskaus ja synnytys, mahdollinen suuri leikkaus, eli sektio ja imetys ovat isoja asioita ja muuttavat naisen kehoa ja kehon tuntemusta ja mahdollisesti sen hyväksymistä. Paras apu tähänkin tilanteeseen on se, jos asioista pystytään keskustelemaan avoimesti. Edellä mainittuja asioita voi miehen olla vaikea ymmärtää, sillä mies ei koskaan käy vastaavia muutoksia läpi. Ymmärrystä helpottaa, jos asioista ja tunteista puhutaan.


Tsemppiä ihanat naiset! Vauva- ja pikkulapsiaika on pidemmällä perspektiivillä ohikiitävä. Armollisuus, hyväksyntä, avoimuus, rehellisyys ja lempeys ovat koodisanoja sille, että kaiken hässäkän keskellä nautitaan elämästä. 

 

Lue lisää lantionpohjan lihaksista ja seksistä sekä 7 myyttiä lantionpohjan lihaksistaMehiläisen blogista. 

 

Riina Laaksonen
Riina Laaksonen


Leave a comment

Comments will be approved before showing up.


Also in Nordic Fit Mama Hyvinvointikirjasto

Arkiruokahaaste
Arkiruokahaaste

by Riina Laaksonen September 08, 2019 3 min read

Ruuhkavuosiarjessa tulee välillä mentyä siitä yli, missä aita on matalin. Käytännössä meidän perheen kohdalla se tarkoittaa aina välillä valmisruokia. Ystäväni haastoi minut pitämään viikon mittaisen arkiruokahaasteen. Haasteen tavoite oli tehdä joka päivä itse ruoka.

Lue lisää
Venlan tarina - oman hyvinvoinnin perustuksia etsimässä
Venlan tarina - oman hyvinvoinnin perustuksia etsimässä

by Nordic Fit Mama August 29, 2019 2 min read

Rauhallisesta alusta huolimatta alkoi mieleen hipiä ajatus siitä, ettei kaikki ollut kunnossa. Niitä pieniä asioita; Juoksupolulla kipeytyvätkin jalkojen sijaan alavatsan lihakset. Kummitytön kanssa trampoliinilla pomppiessa luovuttaa muutaman hypyn jälkeen, koska ei uskalla ottaa sitä riskiä, että lirahtaa. Raskauden aikaiset alaselkävaivat jatkuivat ja pahenivat.
Lue lisää
Valmistautuminen synnytykseen ja synnytyspelko
Valmistautuminen synnytykseen ja synnytyspelko

by Nordic Fit Mama August 26, 2019 5 min read

Odotatko tulevaa synnytystä malttamattomana, mutta toisaalta pelonsekaisin tuntein? Jokainen tuleva äiti ja isä jännittää synnytystä on perheeseen syntymässä esikoinen tai sisaruksia. Parhaimmillaan synnytys voi olla antoisa, ajoittain vaativa ja vaikeakin kokemus, joka voimaannuttaa niin naisena kuin äitinä. Synnytykseen liittyvä jännitys on normaali tunne ja jopa hyödyllinen, koska se nostaa naisen adrenaliinitasoa ja auttaa valmistautumaan synnytykseen ja synnytyksestä selviytymiseen. On tavallista, että myös isät tuntevat pelkoa raskauden alussa ja synnytyksen lähestyessä. 
Lue lisää

Liity Nordic Fit Mama yhteisöön